Mittaa, mittaa...

 

 

Marjatta Kurenniemen Varpusprinsessa- kirjassa on hauska satu tuhatjalkaisesta. Siinä Mittarimato saa selville, että tuhatjalkaisella onkin yksi jalka liikaa. Tilanteessahan ei sitten auta mikään muu kuin selvittää, mikä jalka on liikaa ja mitä sille voisi tehdä... Lainatkaapa itsellenne lukemista ;O) Joskus tekee hyvää ihan aikuisenkin lukea satuja ja pohtia niiden symboliikkaa.



Sain tämän tunnustuksen Huopalintu-blogin Trinalta. Mukana seurasivat seuraavanlaiset ohjeet:

Kopioi kuva ja liitä blogiisi
1. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
2. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
3. Anna tunnustus seitsemälle
4. Linkitä nämä blogissasi
5. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Tässä nyt ne seitsemän asiaa minusta joita ette vielä tiedä:

1. Olen asunut ulkomailla kolmeen otteeseen.
2. Käyn laulutunneilla.
3. Olen rakentanut yhden kajakeistani itse.
4. Hienot kengät ovat ihania...
5. Autooni kertyy kilometrejä yli 30000 vuodessa.
6. Olen opetellut oikeasti hiihtämään aikuisten hiihtokoulussa (ei vain suksimista vaan hiihtoa...).
7. Hyvä viski on toisinaan paheeni.
Minäkin taidan olla kapinallinen ja annan tunnustuksen eteenpäin vain yhdelle blogikaverilleni, nimittäin Fresh-blogin Sonjalle.

Naisellista turhamaisuutta(ko)?

Sainpas kutsun keväiseen kenkä- ja laukkumaailmaan. Tarjolla oli paitsi ihania kenkiä ja laukkuja, myös viiniä ja pientä purtavaa. Tilaisuudesta mukaan tarttui ensimmäisen kuvan mukaiset kesätossut ja toisen kuvan mukaiset nilkkurit - tosin punaisina. Turhamaista, mutta piristävää ;O) Sekä Art että Fly London kuuluvat suosikkeihini kenkämaailmassa. Lisäksi jo viime viikon puolella matkaan tarttui mahtava mallikappalefarkkuhame ja mallikappalefarkut. Kyllä nyt kelpaa kun vaatekaappia on täydennetty! Kaikkea se kevätaurinko teettää - lieneeköhän tulossa lumisadetta?

Näkökulmia

Kirahveilla on erityisiä merkityksiä - minulle ja monelle muulle. Kirahvi on kaukonäköisyyden symboli. Yhtä lailla se symboloi kykyä saavuttaa asioita, joihin muiden on mahdotonta ulottua. Se kuvaa myös kommunikaatiota, intuitiota ja toisaalta kykyä pysytellä hässäkän ulkopuolella.

Koska kirahvit ovat pitkäkaulaisia, niillä on jo luonnostaan erityinen näköalapaikka ja erityinen näkökulma maailmaan. Siitä johtuukin, että kirahvit liitetään usein kykyyn katsoa asioita toisesta näkökulmasta. Kirahvi voi siis auttaa sinuakin katsomaan omaa elämääsi tavalla joka on sekä maanläheinen että avarakatseinen. Ehkä meidänkin kannattaisi henkistä kasvua etsiessämme muistaa, että me olemme fyysisiä olentoja, samanlaisia kuin muutkin elävät olennot. Kirahvin opetus onkin, että voimme elää sekä maanläheistä että avarakatseista elämää.

Erikoisen ulkomuotonsa vuoksi kirahvi voidaan liittää myös yksilöllisyyteen ja joukosta erottumiseen. Siihen että arvostaa omaa yksilöllisyyttään.

Pisarointia

Kuplia ja pisaroita, aaltoja ja kuvioita. Niistä on tämä maailma tehty... Elämme jatkuvassa muutoksessa, ja muutumme itsekin. Joku sisimmässä säilyy ja elämä löytää toisinaan tasapainon, muuttuakseen taas pian uudelleen. Syntyy kuplia ja aaltoja, valoja ja varjoja, pienempiä ja suurempia loiskahduksia sekä ropinoita ja kolinoita - kaikkea sitä, mitä elämä on. Tähän tunnelmaan osuu laulunpätkä "muuttuuko maailma vai muutunko minä vain?"

Haastan kaikki lukijat kirjaamaan kommentteihin ajatuksiaan pisaroista!

Kosketus

Tämä bloginpätkä kumpuaa valokuvatoirstain 115. haasteen aiheesta, joka on katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008). Itse tekstikatkelma on erittäin ajatuksia herättävä, ja meistä varmasti jokainen on jossain elämänsä vaiheessa törmännyt näihin ajatuksiin ihan omakohtaisesti. Mutta millä muistaisi arjen keskellä pitää huolta tärkeimmistään? Koskettaa ja kohdata. Tämä oli kuvani tarina.

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)

Henkistä hyvinvointia kasvattamassa

Näin vuodenvaihteen jälkeen monelle tulee mieleen ryhtyä kohottamaan kuntoa, laihduttamaan tai muuten vaan kohentamaan omaa hyvinvointia. Oma motivaatio tuo onnistumisia näissä asioissa. Elämää helpottaa myös se, että tekee selkeitä tavoitteita itselleen - kun tavoite on selvänä mielessä, niin siihen vieviä valintoja on helpompi tehdä. Pienistä takapakeista ei kannata luovuttaa, ne kuuluvat oppimiseen!

Erilaiset elämäntilanteet tulevat ja menevät. Välillä kannattaa pysähtyä miettimään, miltä tuntuu juuri nyt? Mitkä ovat ne osa-alueet, jotka antavat elämään puhtia? Puntaroimalla ja pohtimalla kokonaisuutta oppii tiedostamaan voimavarojensa lähteet. Henkinen hyvinvointi paranee, kun oppii tunnistamaan mahdolliset stressin ja uupumuksen oireet ajoissa. Uskaltaa joskus ottaa rennosti ja rauhoittua.

Minä olen viimeisen vuoden ajan pyrkinyt tekemään enemmän niitä asioita, joista nautin. Henkiselle hyvinvoinnille tällä on valtava merkitys! Löysin alla olevan listauksen asioista, jotka tukevat henkistä hyvinvointia - ajattelepa hetki näitä asioita ja pohdi missä sinulla menee hyvin ja mitä voisit kohentaa. Tärkeintä on, että tartut rohkeasti toimeen ja ryhdyt kehittämään itseäsi.

- Itsensä arvostaminen
- Kyky ja halu oppia
- Kokemus tarpeellisuudesta omassa yhteisössä
- Läheiset ihmiset
- Mielekäs tehtävä: työ tai harrastus
- Taito puhua mieltä painavista asioista
- Kyky selvittää ristiriitoja
- Riittävä aineellinen perusturva, kuten kohtuullinen toimeentulo ja turvallinen asuinympäristö

Ai miksi tätä pohdin - no, lueskelin töissä hyvinvointitilastoja.

Kuutamohiihto

Ihana talvi. Löysin hiihtolenkilläni kauniin kuutamon. Kuva ei ehkä ole täydellinen, mutta kertoo tunnelman. Puolentoista tunnin hiihtolenkki oli nautinnollinen - sitä nautintoa sai sekä sielu että ruumis.

Muuten vietin viikonloppua ystävieni seurassa - he olivat vierailulla luonani. Kuljeskeltiin kaupungilla ja nautittiin elämästä ja kalakukosta. Lauantaina illalla syötiin hyvin ja kuunneltiin livemusiikkia paikallisessa ravintolassa. Pitäkää huoli ystävistänne, elämä olisi kovin tyhjää ilman heitä!

Kiva päivä

Työpäivä meni nopeasti. Aamupäivällä sain "hyvää joulua"-tekstiviestin. Sain nimittäin vanhemmiltani joululahjaksi keltaista Teema-astiastoa, jota kerään. Nyt sain 12 kpl niitä uudempia isoja syviä lautasia. Keltaisen Teeman valmistushan loppuu vuoden lopussa. Siksi sain lautaset jo nyt - kävin itse hakemassa ne paikallisesta tavaratalosta ;O)

Muutenkin päivä jatkui "joulutunnelmissa", salilla oli avointen ovien päivä ja sain sieltä muutamia sporttilehtiä, rannekukkaron juoksulenkeille jne. ja kaiken kukkuraksi vielä tuollaisen kuvassa olevan hupparin, valkoisena. Tuon hupparin voitin kesän arvonnassa - naureskelinkin salilla, että hyvin olivat osanneet tilata minulle hupparin, se kun on aivan sopivan kokoinen. Tuntevat siis asiakkaansa. Kävin myös Asahi stretch tunnilla. Tekee todella hyvää tietokonetyöntekijälle ja mielestäni myös kaikille muille. Venyttelyn hyödyllisyydestähän on monenlaista mielipidettä - itselleni se ainakin on hyväksi, mutta jokainen päättäköön itse miten lihaksensa huoltaa. Uudet sykemittarit ovat aika hienoja, niitäkin tuolla tapahtumassa esiteltiin. Tiedän jo millaisen haluan jos joskus uuden päätän ostaa... Tai, jos vaikka sattuisi tuuri käymään arvonnassa, mistä sen tietää.

Ai niin, siitä pöydästä tuli kaupat. Ensi viikolla saan sen kotiin. Toivottavasti se on sopiva - kaunis se ainakin on kuvissa ja annettujen mittojenkin mukaan sen pitäisi olla ok.

Pieni maailma ja elämän ihmeet

åh, jag undrar så ibland
om jag
levt ett liv någon annanstans
i ett annat land
med ett annat namn
jag kanske va brunett
och inte särskilt lång
och rund
och min röst var gäll och dan
det lät som fan
när jag tog ton
jag undrar vad jag hade gjort då
jag kanske varit hålldam
och älskat mig genom dan
men ändå
haft samma drömmar som den kvinna
som lever sitt liv i Stockholm

åh, jag undrar så ibland
om jag
blivit född i Afrika
ett annat ljus
med en annan rytm
jag kanske aldrig hittat rätt
och alla gåvor som jag fått
legat dolda i min kropp
av allting runtomkring
förstod jag ingenting

jag undrar vad jag hade gjort då
jag kanske tytt mig till de vilda djuren
och byggt mitt bo i en stor skog
Men där ändå
haft samma drömmar som den kvinna
som lever sitt liv i Stockholm

Kuuntelin eilen vaihteeksi Eva Dahlgrenia, joka on kuulunut suosikkeihini jo pidemmän aikaa. Tämä kappale oli ajankohtainen varsinkin silloin kun opiskelin Tukholmassa. On se ajankohtainen nytkin - toisinaan miettii millaista elämä olisi, jos olisi syntynyt jonnekin ihan muualle: eri kulttuuriin, eri elämänrytmiin ja eri maanosaan. Voisiko käyttää niitä lahjoja joita nyt voi, vai olisiko elämä ihan erilaista?

Minä haastan teidät kertomaan niistä kerroista kun olette pohtineet millaista elämä olisi jossain toisessa ajassa ja/tai paikassa.

Itse aina säännöllisin väliajoin pohdin miten minusta tuli minä.

Kuvat ovat WAGGGSin 33. maailmankonferenssista Etelä-Afrikasta. Iloinen kirjo ihmisiä maailman eri kolkista!

Nostalgiaa ja kaukokaipuuta

Mikä se on - se sellainen tunne, joka aina toisinaan nousee jostain mielen syövereistä ja valtaa ajatukset ja kehon? Usein niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vaikka omassa elämässä on oikeastaan kaikki hyvin, sitä haaveilee jostain - joko menneestä tai tulevasta - tai sekä että. Se jokin voi olla ihan saavutettavaa tai sitten jotain todella, todella kaukaista.

Voiko nostalgiassa olla muutoksen alku? Onko nostalgia muutosvastarintaa vai arjessa selviytymistä, ihmismielen keino muokata muistot onnellisiksi, eläviksi ja säilyviksi? Mikä on nostalgian toinen puoli - tuska ja melankolia?

Milloin haaveista tulee utopiaa - siis sellainen tunnetila, ajattelumalli eikä pelkästään yhteiskuntatieteilijän ihanneyhteisö. Onko tällainen ajattelu vastalause arjelle?

Uskoakseni on niin, että eläessämme nopeasti muuttuvassa maailmassa kaipaamme jonkinlaista rauhaa ja eheyttä. Usein se löytyy nostalgian kautta. Niistä muistoista, joissa kaikki on ollut turvallista, rauhallista ja kestävää.

Tämä ei kai selitä sitä hurjaa kaukokaipuuta, joka ainakin minuun iskee säännöllisin väliajoin. Olenko minä vain haaveilija, joka ei uskalla elää arjessa vaan pakenee sitä säännöllisin väliajoin? Vai olenko sittenkin utelias tutkija ja löytöretkeilijä? Vai olenko minä vain kateellinen lajitovereilleni, joiden elämässä kuvittelen kaiken olevan paljon paremmin? Ja onkohan näillä kaikilla lopulta paljoakaan eroa?

Mitä jos näitä tunteita ei olisi lainkaan, mistä taide syntyisi?

PS: Nostalgia merkitsee kirjaimellisesti kotiin kohdistuvan kaipuun tuskaa. Se on muodostettu kreikan kielen sanoista nóstos (’kaipuu kotiin’) ja álgos (’tuska’).