torstai 10. lokakuuta 2013

Näin aurinkoisena syyspäivänä tulivat mieleeni kesän aurinkoiset melonnat. Ihan mahtavia tunnelmia oli hyvä muistella rantasaunassa ja viileään järveen pulahtaessa. Vesi on niin matalalla, että alimmalla uimaportaalla on vasta nilkkoja myöten vedessä. Tiukka paikka kun pitää pudottautua kerralla uimasilleen!

torstai 3. lokakuuta 2013

Herättelyä

On aika herätellä tämä blogi takaisin elämään. Se on käynyt mielessä monta monituista kertaa, mutta jostain syystä jäänyt. Bloggailu on kuitenkin mukavaa ja olen sitä toisinaan kaipaillut. Täytynee ryhtyä taas valokuvatorstailemaan, uusia koruja on myös työn alla ja toisaalta tänne voi myös tehdä oman osion työhön liittyville jutuille. Sitä paitsi hienot melontakelit jatkuvat!