tiistai 30. syyskuuta 2008

Lehtiä, lehtiä



Näin se syksy pudottaa lehdet puista. Auto oli mukavasti hautautunut vaahteranlehtiin, olipa yksi löytänyt tiensä myös ovenkahvaan keikkumaan. Aamulla töihin ajaessa tienvarren ruoho oli joissain kohdin huurteessa.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Tukholma ja vaahteramatto




Tukholmassa on aina mukava käydä. Tällä kertaa ei käyty missään erityisissä kohteissa, mutta Barkarbyn outleteista löysin itselleni muutaman kivan neuleen ja purjehduskengät. Lisäksi tietysti keskustassa piti pysähtyä Design Torgetilla ja Åhlensilla - muutama uusi dekkari tarttui taas mukaan. Tällä kertaa ostin yhden äänikirjana, saa sitten pitkillä automatkoilla kuunnella. Kotipihassa odotti vaahteranlehtimatto pehmeänä ja kahisevana. Kyllä se syksy vaan on täällä.

torstai 25. syyskuuta 2008

Kaunis ilta




Päivällä paistoi aurinko. Vaahterat suorastaan liekehtivät väreissään auringon osuessa niihin. Itse huomaan tulevani hyvälle tuulelle näistä kirkkaista syyspäivistä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat valoa - paljon valoa. Päivällä en ehtinyt kuvaamaan, mutta ilta oli yhtä kaunis.

Meloimme pienen lenkin, ehkä 13km, nautiskellen illan ja maiseman kauneudesta. Järvellä alkaa tähän aikaan vuodesta olla jo melko hiljaista. Näimme lähinnä vesilintuja ja jostain kantautui kaadettujen puiden tuoksu, jostain toisaalta tupakan haju ja jostain sitten saunan lämmityksen äänet ja tuoksut. Elämän pientä luksusta on se, että saa keskellä viikkoa mahdollisuuden irtautua arjesta tällä tavoin.

Painavinta mitä tiedän on salaisuus joka jäi kertomatta...


Valokuvatorstain 103. haaste oli tuo otsikon vajaa säepari Joona Kivirinnan runosta, joka löytyy tästä hänen esikoiskokoelmastaan. Runon nimi on "Paluu".

Tämä kuva on Etelä-Afrikasta, Soweton maisemia. Otettu tämän vuoden heinäkuussa. Tähän kuvaan pääsee kiinni ajatuksella, että Etelä-Afrikassa menneisyyden vaikeista asioista on pyritty puhumaan. Totuuskomissiot, joista voi lukea vaikka täältä, olivat tärkeä askel kohti uutta demokratiaa. Painavista salaisuuksista haluttiin reilusti päästä eroon.

tiistai 23. syyskuuta 2008

"Puutarhuripukki" ja "Kotilo"


Tuolla Lahdessa näkemäni auto-vaunu-yhdistelmä oli todella hienosti laitettu. Sen omistaa Seppo Joki. Käytännössä vaunu on rakennettu suurin piirtein kokonaan uudestaan. Osien etsiminen on ollut haastavaa, ja osa osista onkin valmistettu alusta alkaen tätä projektia varten. Vaunussa on muuten osittain nouseva telttakatto - eli keittiöpäässä, oven viereisessä osassa vaunua on seisomakorkeus leiriytymisen aikana.

Yllä oleva kuva kyseisestä yhdistelmästä tositoimissa löytyi Suomen Steyr-Puch-kerhon sivuilta. Myös Kääpiöautoyhdistyksen sivuilla on kuvia autosta, ilman vaunua tosin.

Kyllä tuo yhdistelmä saa hymyn huulille!

Messuilla muuten oli myös "Kotilo" ja Saabi - kotilon kattona on vene, ja siinä on lasikuituiset taittuvat seinät. Ajon ajaksi seinät lasketaan alas, ja vaunusta tulee pieni ja matala - aika lailla telttaperäkärryn näköinen. Ajokuntoon laittamiseen menee kuulemma noin vartti ja siihen tarvitaan kaksi henkilöä. Kyseisen "Kotilon" venettä ei kuulemma ole käytetty, airotkin vielä puuttuvat. Naarmujen välttely onkin ymmärrettävää kun on hienon, kiiltävän pinnan nähnyt. Mainio pakkaus tämäkin - ja juttua tästä löytyy viimeisimmästä Caravan-lehdestä.

Hymy nousee huulille myös Kotilon liikkuessa maantiellä!

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Lahdesta löytynyttä



Lahdessa oli kalamarkkinat - ja rannassa maisemaan ilmaantui kuvan kelluva mökki. Kaikki syysaiheiset käsityöt näyttivät kauniilta - ja sää oli mitä mainioin koko viikonlopun ajan.





Kun sitten kokouksen ja kalatorilla käymisen jälkeen pääsin hotelliin, niin sieltä samalta käytävältä löytyi Itävallan yhdistetyn maajoukkue harjoituskamppeineen. Olivat Lahdessa treenileirillä.




Tänään Caravanmessuilta löytyi aivan ihana nostalgiahelmi. Sellainen pieni punainen Puch ja sillä kaverina yhtä pieni Eriba-vaunu. Auto taisi olla vuosimallia 1961 ja vaunu 1963. Molemmat todella hienosti entisöity ja sisustuksessakin mentiin aikakauden mukaisesti. Oli mukava käydä messuilla ihailemassa näiden vanhojen nostalgiakulkineiden lisäksi uusinta uutta.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Helppo


Valokuvatorstain 102. haaste on Helppo. Tämä kuva on otettu Kolilla, Pirunkirkolla.

Eero Järnefelt on kirjoittanut luolan seinään näin:

Yksi salaisuus, yksi henki,
Yksi onni kumpaisenki
On kirkko tämä,
Sen pyhyyttä muistelemme aina.
Eero ja Fanny, 1893