maanantai 31. elokuuta 2009

Tuttiritari


 

Valokuvatorstain haasteena oli kesäinen kuva pöydälle jääneestä tutista. Kuva on peräisin Mariar:n albumeista. Vastaan siihen tällä talvisella tuttikuvalla - jokohan ensi kesänä tutti jäisi tältäkin kaverilta pöydälle?
Posted by Picasa

tiistai 25. elokuuta 2009

Sateenkaari

 

Pohdiskelin taas pitkään millaista sateenkaariasiaa ja sopivia kuvia minulta löytyisi. Tässä yksi versio huhtikuun lopulta Bremenistä. Isin kanssa on ilmeisen mukavaa ja turvallista olla huvipuistohärvelin kyydissä! Tämän blogin edellisessä aiheessa on lisää melko sateenkaariaiheisia kuvia viime viikonlopulta Hangosta!
Posted by Picasa

maanantai 24. elokuuta 2009

HSKG 09

 

 

 

 

Viikonloppuni sujui melonnan merkeissä. Olimme Hangossa, Hanko Sea Kayak Gathering 09-merimelontatapahtumassa. Kerrassaan mahtava tilaisuus, meillä oli hauskaa. Lauantaipäivälle sattui kunnon aallokko aallokkomelontaharjoituksia varten ja sunnuntaina oli tyynempää muita kursseja varten. Ei paljon paremmin voisi sattua. Lisäksi aurinko paistoi lähes koko ajan ja tunnelma oli mahtava. Ensi vuonna uudestaan!
Posted by Picasa

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Koskimelontaa

 

Tämä koskimelonnan kokeileminen on ollut tämän kesän uusi juttu. Aika jännittävää ja hauskaa puuhaa - harmi vaan etten ehtinyt enää kurssille opettelemaan lisää... Ehkä ensi kesänä sitten!
Posted by Picasa

maanantai 17. elokuuta 2009

Viikonlopputunnelmia


 

 

 

 

Kävin viikonloppuna nauttimassa Savonlinnan kesästä. Lauantaipäivä kului rattoisasti torilla ja kaupungilla kierrellen. Lisäksi kävin Retretissä katsomassa Kim Simonssonin veistoksia ja Albert Edelfeltin ja muiden pohjoismaisten taitureiden töitä. Sokerina pohjalla oli vielä pieni Ransu Karvakuono-näyttely. Vallan mainio reissu. Sunnuntaina oli vuorossa päiväretki Kuopion Läpisaarille. Keli oli kovin tuulinen ja sateinen, mutta tulihan sitä reissu tehtyä. Makkarat paistuivat ja kahvi kiehui säästä huolimatta. Pitkien vastatuuliosuuksien jälkeen oli kyllä nautinto päästä saunaan... illalla tunsi meloneensa. Matkaa siis kertyi noin 28km eli ihan kunnon lenkki.
Posted by Picasa

perjantai 14. elokuuta 2009

Kesäkukkia

 

Nähdäksesi maailman hiekanjyvässä ja taivaan kedon kukassa pitele ääretöntä kämmenelläsi ja ikuisuutta hetkessä. - William Blake

Kesäinen kuva ilahdutti ja mietelmä teki mieli lainata tänne, eli yhdistinpä ne tässä.
Posted by Picasa

Elvistä Kallavedellä

 

 

Viikko sitten perjantaina tuli lähdettyä Elvisristeilylle Kallavedelle. Kerrassaan nautinnollisen kaunis ilta ja hyvä bändi Queen R:n takakannella soittamassa. Kännykälläkin näköjään saa edes jonkinlaisia kuvia... Ei kyllä harmittanut lainkaan että tuli lähdettyä! Mitähän sitä tälle illalle keksisi?
Posted by Picasa