Mikä se on - se sellainen tunne, joka aina toisinaan nousee jostain mielen syövereistä ja valtaa ajatukset ja kehon? Usein niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vaikka omassa elämässä on oikeastaan kaikki hyvin, sitä haaveilee jostain - joko menneestä tai tulevasta - tai sekä että. Se jokin voi olla ihan saavutettavaa tai sitten jotain todella, todella kaukaista.
Voiko nostalgiassa olla muutoksen alku? Onko nostalgia muutosvastarintaa vai arjessa selviytymistä, ihmismielen keino muokata muistot onnellisiksi, eläviksi ja säilyviksi? Mikä on nostalgian toinen puoli - tuska ja melankolia?
Milloin haaveista tulee utopiaa - siis sellainen tunnetila, ajattelumalli eikä pelkästään yhteiskuntatieteilijän ihanneyhteisö. Onko tällainen ajattelu vastalause arjelle?
Uskoakseni on niin, että eläessämme nopeasti muuttuvassa maailmassa kaipaamme jonkinlaista rauhaa ja eheyttä. Usein se löytyy nostalgian kautta. Niistä muistoista, joissa kaikki on ollut turvallista, rauhallista ja kestävää.
Tämä ei kai selitä sitä hurjaa kaukokaipuuta, joka ainakin minuun iskee säännöllisin väliajoin. Olenko minä vain haaveilija, joka ei uskalla elää arjessa vaan pakenee sitä säännöllisin väliajoin? Vai olenko sittenkin utelias tutkija ja löytöretkeilijä? Vai olenko minä vain kateellinen lajitovereilleni, joiden elämässä kuvittelen kaiken olevan paljon paremmin? Ja onkohan näillä kaikilla lopulta paljoakaan eroa?
Mitä jos näitä tunteita ei olisi lainkaan, mistä taide syntyisi?
PS: Nostalgia merkitsee kirjaimellisesti kotiin kohdistuvan kaipuun tuskaa. Se on muodostettu kreikan kielen sanoista nóstos (’kaipuu kotiin’) ja álgos (’tuska’).
2 kommenttia:
Hienoa pohdintaa! Mulla nostalgia on tosiaan ollut koti-ikävää viime aikoina, ei onneksi niinkään enää. Kaukokaipuuta poden USEIN! Haluaisin Amsterdamiin, Köpikseen, Nyciin, mihin vaan. Niin paljon paikkoja. Myös Bhutaniin, kun luin sen ihanan kirjan Bhutaniin muuttavasta opettajasta...Suosittelen: JAmie Zeppa "Ylitse taivaan ja maan".
Kiitos kivasta kommentista. Täytyypä mennä kirjastoon katsomaan!
Kaukokaipuutani tänään hiukan helpottaa se, että pääsen ainakin Tukholmaan muutaman viikon päästä ja sitten myöhemmin syksyllä Latviaan joko kerran tai kaksi, ja jos vain kerran Latviaan niin sitten vielä yksi reissu jonnekin muualle Euroopassa. Tammikuussa vuorossa on Sveitsi. Pitää kai sitä aina jotain pientä olla tiedossa...
Lähetä kommentti