Maalia, maalia!

Eilen tuli ostettua maalipurkki - tänään oli sitten totuuden hetki sen suhteen. Se väri löytyi siis eilen yhdestä tapettimallista, mistä poimittiin vihreän sävy. Tämän jälkeen minä matkasin kotiin mukanani kasa erilaisia vihreän sävyjä pienillä värimallilipareilla. Lattiassa on koivun sävy, mikä tarkoittaa, että seinän värin pitää olla lämmin, ettei se korosta koivun keltaista sävyä. Minä pidin värimalleja milloin seinällä ja milloin lattialla - ja aina vaan tämä sävy näytti oikeimmalta. Niistä mitä minulla siis oli, värejähän on melkein loputtomasti...

Ensin piti siirtää kaikki huonekalut pois seinän vierestä, suojata lattia ja huonekalut, teipata sähkörasiat sekä seinien ja katonrajat, irrottaa jalkalistat ja istua hetkeksi nojatuoliin ihmettelemään onko seinän maalaaminen reippaan vihreäksi ihan hullua. Väri kun on oikeasti vihreä, ei mikään vähän sävytetty valkoinen. Soitin vielä vanhemmille kuulumisia ja kerroin, että mun sunnuntaipuuha on seinän maalaaminen ;o)

Varsinaisen Maalaamisen aloitin joskus puoli kahdentoista tienoissa. Ensimmäiseen kerrokseen meni reilu tunti, minkä jälkeen oli aika pienelle tauolle - ruisleipää, kinnkua ja viiliä kivennäisveden kera. Tauon jälkeen toinen kerros, siihenkin meni reilu tunti. Olin valmis noin 14.37, silloin oli siis suojateipit ja paperit korjattu roskiin ja jalkalistat kiinnitetty. Ei tuohon oikeasti kauaa mennyt - seinällä on pituutta reilut 6 metriä ja korkeutta noin kaksi ja puoli metriä. Kolmen litran maalipurkki riitti ohentamattomanakin hyvin kahteen maalauskertaan.

Olen tyytyväinen - tiistaina saan uuden ruokapöytäni tänne. On siis jotain mitä odottaa... Taidanpa ottaa vielä onnistuneen urakan kunniaksi lasillisen hyvää punaviiniä!

Lumipilviä, vaan ei vielä lunta

Aamulla oli vielä aika kaunista - joskin kylmää. Ei satanut, mutta syksyinen koleus oli ilmassa. Paikallisessa sisustusliikkeessä oli mukava tapahtuma ja kävin siellä katselemassa. Viime aikoina nimittäin ilmassa on taas ollut sellaista kodinlaittamis- ja sisustusintoa... Kävin myös lauantaikahvilla torin laidalla. Vaalihulinaa on, joskin minä olin niin matkalla tuonne sisustustapahtumaan, että se jäi vähäiselle huomiolle. Uudessa kaupungissa oma ehdokas on vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän sellainen vielä ennen ensi sunnuntaita löydy.

No joo, sitten kun taivaanranta oli täynnä tuollaisia lumisadepilvennäköisiä hattaroita ja alkoi ripsiä kylmää vettä, päätin lähteä vielä maaliostoksille paikalliseen tavarataloon. Oli turha kuvitellakaan huomiseksi mitään mukavaa syksyistä melontalenkkiä. Päivällä siellä sisustustapahtumassa sisustussuunnittelijan kanssa käyty keskustelu antoi vahvistusta omalle ajatukselleni - hän nimittäin ehdotti hyvin samanlaista värivalintaa kuin mitä itse olin ajatellut.

Uskaltauduin sitten ostamaan purkillisen väriä x457, Apatiitti. Sellainen oliivin/salvianvihreä, keltaiseen taittava vihreä väri. Sopii varmaankin tällaiseen 1940-luvun lopun taloon. Hauskin oli tuon jututtamani suunnittelijan kommentti "Beige on varma ja helppo valinta, mutta minä en vaan jotenkin näe sinua beigenä ihmisenä, se on liian vaisu sinulle", mihin vastasin sanoneeni kesällä äidilleni "inhoavani beigeä". Tällä tarkoitin sitä, että beigeä on ollut viime aikoina joka paikassa todella paljon, ihan liikaa minun makuuni. Sinänsähän beige on kaunis ja harmoninen väri - jossa itse asiassa ovat kaikki värit - mutta se ei vaan millään ole minun juttuni.

Sisustusta...

Tällaiset neljä tuolia kaipaavat pöytää... Itse asiassa tämä tuolinkuva on myynti-ilmoituksesta. Tuolit ovat jostakin 40-luvulta, ja ostin ne keväällä käytettyinä. Laittamista oli jonkin verran, eli hioin tuolit ja sitten ne maalattiin uudelleen mustalla Miranolilla. Päälliskankaiksi vaihdoin kaunista luonnonvalkoista huonekalukangasta. Tuli todella hienot tuolit, joilla on hyvä istua. Ruokapöytää siis etsin noihin tuoleihin, ja nyt luulen sellaisen löytäneeni. Katsotaan vaan tuleeko siitä kaupat vai eikö...

Viikonloppuna sain ystäviltäni saamani kaapin tänne kotiin ja kootuksi. Se on oikein sopiva. Pieni työpöytäkin mahtuu vielä olemaan. Laitan kuvia jossain vaiheessa kunhan saan purettua nyt kasseissa olevat tavarat sinne kaappiin. Viikonloppuna siis varmaan. Lisäksi viikonloppuna tuli porailtua tauluja seinille - no, enhän minä ole täällä asunut kuin tammikuusta... Joten nyt voi olla kovin tyytyväinen. Tuo taulujen laittaminen vaan vaatii ainakin kaksi ihmistä että menee kerralla oikein...

Ruokaryhmän lamppu ja kapea senkki olisivat vielä hakusessa - no, kaikki aikanaan! Makuuhuone on tosiaan tunnelmaltaan aika kiva nyt kun siellä on uudet verhot ja taulu ja päiväpeitto. Kivaa ;O)

Uudet verhot

Ajattelin hommata makuuhuoneeseen uudet verhot talveksi. Löysinkin jo yhden kivan kankaan, ja olen mallia siitä roikutellut ikkunassa muutaman päivän. Hyvältä näyttää. Uudet verhot tuovat nyt sitten myös päiväpeiton tarpeen - sopivan löytäminen 180cm leveään jenkkisänkyyn vaan on hiukan hankalaa. 250cm leveä on kyllä postimerkki... No, täytyypä kuitenkin käydä katselemassa löytyisikö kangaskaupasta sopivaa kangasta uuteen päiväpeittoon. Ja tietenkään mitään ihan valtavia summia en haluaisi tuohon päiväpeittoon sijoittaa - mikä vaikeuttaa sopivan löytämistä huomattavasti.

Sängyn päätyä mietin kovasti - voi kyllä olla, että se jää vielä mietintämyssyyn. Sama vika yöpöytien kanssa. Jos haluan kaksi, niin niiden on oltava tosi kapeat, mikä tuo lisää haasteita.

Löysin myös kivat uudet kynttilänjalat olohuoneeseen. Kuva tulee kunhan ehdin ne kuvata. Jostain tämä sisustusinto aina putkahtaa ilmaan, ja silloinhan on jotain pientä muokattava uuteen uskoon.

Ai niin, eilen illalla tehtiin hieno iltalenkki meloen, reippaat 17 km ja aikaa kului 2 tuntia ja vartti. Ihmeteltiin matkalla tukinuiton merkkejä maisemassa ja katseltiin kauniita syksyn värejä. Lenkin jälkeen istuttiin sitten suunnilleen yhtä kauan laavulla nuotion ääressä kahvia keitellen ja makkaraa paistaen. Ihan normaali torstai-ilta, siis.

Mäyräkoira (vuh vuh)

Kerran töissä ruokapöydässä puhuttiin iloisesti mäyräkoirista tyyliin "tuotko sitten mäyräkoiran meille"... Tietenkin oli perjantai, eikä meistä ensin kukaan tullut ajatelleeksi, että joku saattoi sillä mäyräkoirapuheella ymmärtää jotain ihan muuta kuin mitä me sillä tarkoitimme. Meidän aiheemme oli siis mäyräkoira (vuh vuh), ei mäyräkoira (kling kling). Tämä kahtiajako taas on peräisin eräältä ystävältäni, joka toisinaan on selventänyt mäyräkoirakeskusteluita näillä määritelmillä.

Tiedän myös aiheuttaneeni samaiselle ystävälleni hiukan päänvaivaa Marimekon liikkeessä, kun hän kerran joululahjaostoksilla joutui pohtimaan koirapaitani koirien jalkojen pituutta - "ihanko oikeasti sen paidassa koirilla on pitkät jalat... onko näistä kasseista olemassa sellaisia, joissa on lyhytjalkaisia ja sellaisia joissa on pitkäjalkaisia koiria?" Myyjällä oli kuulemma hiukan hämmentynyt ilme tällaisen pohdinnan äärellä. Ilmeisesti tällaisen asian miettiminen ei ole kovin tavanomaista. Täällä on oikein hyvä esimerkki lyhytjalkaisista ja pitkäjalkaisista koirista... käy kurkistamassa.

Koska elämäni on melko vauhdikasta, minulla ei tällä hetkellä ole omaa mäyräkoiraa. Koiran pitää saada elää koiran arvoista elämää ja nauttia myös isäntäväkensä seurasta. Ja kaikkihan tietävät, että tylsistynyt mäyräkoira (vuh vuh) on täystuho, ja vielä erittäin kekseliäs sellainen.

Päätin kuitenkin hiukan piristää eteistäni askartelemalla sinne oman mäyräkoiran (vuh vuh) piristämään kotiintuloa. Piirsin haukun ensin paperille ja siitä sitten mattamustalle kontaktimuoville (sellaiselle sisustuksessakin käytettäväksi sopivalle) ja lopulta liimasin kuvan sopivaan kohtaan. Nyt siis minullakin on oma mäyris eteisessä heiluttamassa häntää. Mielestäni onnistuin kuvan kanssa oikein hyvin!