Aamulla oli vielä aika kaunista - joskin kylmää. Ei satanut, mutta syksyinen koleus oli ilmassa. Paikallisessa sisustusliikkeessä oli mukava tapahtuma ja kävin siellä katselemassa. Viime aikoina nimittäin ilmassa on taas ollut sellaista kodinlaittamis- ja sisustusintoa... Kävin myös lauantaikahvilla torin laidalla. Vaalihulinaa on, joskin minä olin niin matkalla tuonne sisustustapahtumaan, että se jäi vähäiselle huomiolle. Uudessa kaupungissa oma ehdokas on vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän sellainen vielä ennen ensi sunnuntaita löydy.
No joo, sitten kun taivaanranta oli täynnä tuollaisia lumisadepilvennäköisiä hattaroita ja alkoi ripsiä kylmää vettä, päätin lähteä vielä maaliostoksille paikalliseen tavarataloon. Oli turha kuvitellakaan huomiseksi mitään mukavaa syksyistä melontalenkkiä. Päivällä siellä sisustustapahtumassa sisustussuunnittelijan kanssa käyty keskustelu antoi vahvistusta omalle ajatukselleni - hän nimittäin ehdotti hyvin samanlaista värivalintaa kuin mitä itse olin ajatellut.
Uskaltauduin sitten ostamaan purkillisen väriä x457, Apatiitti. Sellainen oliivin/salvianvihreä, keltaiseen taittava vihreä väri. Sopii varmaankin tällaiseen 1940-luvun lopun taloon. Hauskin oli tuon jututtamani suunnittelijan kommentti "Beige on varma ja helppo valinta, mutta minä en vaan jotenkin näe sinua beigenä ihmisenä, se on liian vaisu sinulle", mihin vastasin sanoneeni kesällä äidilleni "inhoavani beigeä". Tällä tarkoitin sitä, että beigeä on ollut viime aikoina joka paikassa todella paljon, ihan liikaa minun makuuni. Sinänsähän beige on kaunis ja harmoninen väri - jossa itse asiassa ovat kaikki värit - mutta se ei vaan millään ole minun juttuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti