Maalia, maalia!

Eilen tuli ostettua maalipurkki - tänään oli sitten totuuden hetki sen suhteen. Se väri löytyi siis eilen yhdestä tapettimallista, mistä poimittiin vihreän sävy. Tämän jälkeen minä matkasin kotiin mukanani kasa erilaisia vihreän sävyjä pienillä värimallilipareilla. Lattiassa on koivun sävy, mikä tarkoittaa, että seinän värin pitää olla lämmin, ettei se korosta koivun keltaista sävyä. Minä pidin värimalleja milloin seinällä ja milloin lattialla - ja aina vaan tämä sävy näytti oikeimmalta. Niistä mitä minulla siis oli, värejähän on melkein loputtomasti...

Ensin piti siirtää kaikki huonekalut pois seinän vierestä, suojata lattia ja huonekalut, teipata sähkörasiat sekä seinien ja katonrajat, irrottaa jalkalistat ja istua hetkeksi nojatuoliin ihmettelemään onko seinän maalaaminen reippaan vihreäksi ihan hullua. Väri kun on oikeasti vihreä, ei mikään vähän sävytetty valkoinen. Soitin vielä vanhemmille kuulumisia ja kerroin, että mun sunnuntaipuuha on seinän maalaaminen ;o)

Varsinaisen Maalaamisen aloitin joskus puoli kahdentoista tienoissa. Ensimmäiseen kerrokseen meni reilu tunti, minkä jälkeen oli aika pienelle tauolle - ruisleipää, kinnkua ja viiliä kivennäisveden kera. Tauon jälkeen toinen kerros, siihenkin meni reilu tunti. Olin valmis noin 14.37, silloin oli siis suojateipit ja paperit korjattu roskiin ja jalkalistat kiinnitetty. Ei tuohon oikeasti kauaa mennyt - seinällä on pituutta reilut 6 metriä ja korkeutta noin kaksi ja puoli metriä. Kolmen litran maalipurkki riitti ohentamattomanakin hyvin kahteen maalauskertaan.

Olen tyytyväinen - tiistaina saan uuden ruokapöytäni tänne. On siis jotain mitä odottaa... Taidanpa ottaa vielä onnistuneen urakan kunniaksi lasillisen hyvää punaviiniä!

Lumipilviä, vaan ei vielä lunta

Aamulla oli vielä aika kaunista - joskin kylmää. Ei satanut, mutta syksyinen koleus oli ilmassa. Paikallisessa sisustusliikkeessä oli mukava tapahtuma ja kävin siellä katselemassa. Viime aikoina nimittäin ilmassa on taas ollut sellaista kodinlaittamis- ja sisustusintoa... Kävin myös lauantaikahvilla torin laidalla. Vaalihulinaa on, joskin minä olin niin matkalla tuonne sisustustapahtumaan, että se jäi vähäiselle huomiolle. Uudessa kaupungissa oma ehdokas on vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän sellainen vielä ennen ensi sunnuntaita löydy.

No joo, sitten kun taivaanranta oli täynnä tuollaisia lumisadepilvennäköisiä hattaroita ja alkoi ripsiä kylmää vettä, päätin lähteä vielä maaliostoksille paikalliseen tavarataloon. Oli turha kuvitellakaan huomiseksi mitään mukavaa syksyistä melontalenkkiä. Päivällä siellä sisustustapahtumassa sisustussuunnittelijan kanssa käyty keskustelu antoi vahvistusta omalle ajatukselleni - hän nimittäin ehdotti hyvin samanlaista värivalintaa kuin mitä itse olin ajatellut.

Uskaltauduin sitten ostamaan purkillisen väriä x457, Apatiitti. Sellainen oliivin/salvianvihreä, keltaiseen taittava vihreä väri. Sopii varmaankin tällaiseen 1940-luvun lopun taloon. Hauskin oli tuon jututtamani suunnittelijan kommentti "Beige on varma ja helppo valinta, mutta minä en vaan jotenkin näe sinua beigenä ihmisenä, se on liian vaisu sinulle", mihin vastasin sanoneeni kesällä äidilleni "inhoavani beigeä". Tällä tarkoitin sitä, että beigeä on ollut viime aikoina joka paikassa todella paljon, ihan liikaa minun makuuni. Sinänsähän beige on kaunis ja harmoninen väri - jossa itse asiassa ovat kaikki värit - mutta se ei vaan millään ole minun juttuni.