
"Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen,
joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä,
niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke.
Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta.
Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin
holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä?
Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan
ajan taju on polkaissut kaasupoljinta. Ja pitäisi kai keksiä
myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---"
(Dennis Coupland: Eleanor Rigby, Sammakko 2007, suom. Katja Rosvall)
Tiedättekö mistä kaupungista ottamani kuva on?
Itse asiassa minä olen ajan kulumisen asiaa pohtinut niin, että totta kai ajan tuntu lyhenee... Kun olimme viisivuotiaita, yksi vuosi oli viidennes elämästämme, kun olemme kolmenkymmenen, niin se on enää yksi kolmaskymmenesosa. Tästä ei kuitenkaan kannata olla huolissaan - en kuitenkaan usko, että ajan kulu voisi nopeutua äärettömiin.
Hetki on jännittävä asia, se voi toisinaan kestää ikuisuuden ja toisinaan taas kadota niin, että sitä ei huomaakaan. Meille jokaiselle tekee joskus hyvää viipyä hetkessä. Muistella miltä kesän metsämansikat maistuvat tai miltä kirpeä pakkanen tuntuu poskissa. Miltä kuulostaa kova jää luistimen alla tai veden loiske laiturilla istuessa? Miltä tuntuu kun on voittanut itsensä ja uskaltanut kokeilla jotain aivan uutta, pelottavaa tai haastavaa?
Haasteeksi kaikille: Pieni rentoutus vaikka työnteon lomassa niin, että siirtää ajatukset omaan itseen ja omaan kehoon ja yrittää tuntea oman kehon lämmön ja hyvän olon - ja sen, miten se leviää koko kehoon. Mieli on ihmeellinen - pienellä harjoittelulla tämä onnistuu kesken työpäivänkin ja tällaisen jälkeen on hyvä olo. Aikaa menee noin minuutti. Puoli minuuttia kestää se, että hermoradat kytkeytyvät uusiin kohteisiin, eli malttakaa... Ja jatkakaa työntekoa terävämpinä ja rennompina!